Tarve harmoniseen kotiympäristöön on tärkeämpi kuin koskaan maailmassa, joka on täynnä jatkuvia vaatimuksia ja epävarmuustekijöitä. Mielemme ja hermostomme ovat jatkuvasti ylivirittyneessä tilassa, eikä kehomme ehdi palautua stressistä riittävästi. Koti on paikka, jossa etsimme lohtua, rentoutumista ja yhteyttä. Sopusointuisen kotiympäristön luominen on välttämätöntä paitsi hyvinvoinnillemme, myös perheenjäsenten myönteisten suhteiden edistämiseksi.
Uupumus ja stressi vaivaavat ihmisiä yhä enemmän, olipa kyse sitten kiireisestä lapsiperheen arjesta tai työkiireistä. Jokainen meistä tarvitsee lepoa, ja se onnistuu parhaiten paikassa, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Voimme vaikuttaa hyvinvointiimme paljon omilla valinnoillamme. On uskomatonta, kuinka moni asia vaikuttaa siihen, vaikka emme itse tiedostaisi sitä!
Yrittäjä
Olen Pauliina pirkanmaalainen yksinyrittäjä.Kun ajatus Equanimi Livingistä syntyi, asiat etenivät melko nopeasti. Yksi asia johti toiseen ja päätin seurata unelmaani. Oikeastaan ihmettelen itsekin, että olen nyt tässä - kirjoittamassa tätä.
Intohimoni on aina ollut kodin sisustaminen ja kaikki mikä liittyy hyvinvointiin, joten ihanaa että saan tehdä tätä työkseni! Minulle on aina ollut luontaista luoda harmoniaa ympärilleni. Olen hyvin visuaalinen ja vahvuuteni on huomata kaikkea kaunista niin ihmisissä kuin ympäristössäkin.
Olen työskennellyt vuodesta 2008 alkaen varhaiskasvatuksen lastenhoitajana, jossa olen saanut mahdollisuuden oppia käytännön keinoja aistien huomioimiseen ympäristössä. Aiempi työkokemus ja kiinnostukseni hyvinvointiin ja sisustamiseen ovat auttaneet minua ymmärtämään ympäristön merkityksestä omalle hyvinvoinnillemme. Haluan auttaa sinua luomaan kodistasi ympäristön, joka ei ole ainostaan kaunis, vaan joka tukee myös palautumistasi ja mielen hyvinvointia.
Missio
Maailmamme pursuaa aistiärsykkeitä ja pitävät sympaattisen hermoston aktiivisena. Moni meistä on herkkä ja siksi on tärkeää, että tiedostamme millainen ympäristö tukee hyvinvointiamme.
Equanimi Living on luotu ajatuksella kodista - tilasta, jossa aistit saavat levätä ja keho ja mieli rentoutua. Sisustuksella on mahdollista vaikuttaa omaan hyvinvointiin luomalla harmoninen ympäristö, jossa stressitasoa on mahdollista laskea.
Tulen blogissani jakamaan käytännön vinkkejä, joiden avulla voit rakentaa rauhallista ja tasapainoista ilmapiiriä kotiisi.
Ihmisenä haluan oppia uutta ja kehittyä, joten myös Equanimi Livingin elää ja kehittyy matkan varrella. Tästä on hyvä aloittaa ja kaikkea ihanaa on tulossa!
Muistathan tilata uutiskirjeemme, sillä silloin saat kanta-asiakkaana tietoa uusista tarjouksista ja tuotteista sekä mahdollisista muista jäseneduista ja tapahtumista. Liittymällä saat alekoodin.
Avajaistarjous -10% ostaessasi vähintään 59€ on voimassa vielä lokakuun ajan, joten käyhän katsomassa Equanimi Livingin upea valikoima.
Ihanaa päivää sinulle. Kiitos, että olet <3
Pauliina
26.10.2023