Desico - kynttilät Equanimi Living Luonnon ja ihmisten hyvinvointi ohjaa Desicon toimintaa kautta linjan. Kynttilät palavat puhtaasti, eikä niiden valmistamisessa koskaan käytetä palmuöljyä. Kaikki Desicon kynttilät värjätään myrkyttömillä väriaineilla ja

Desico - kynttilät

Näin pimeänä vuodenaikana on ihanaa polttaa kynttilöitä. Meille on saapunut erä Desicon puhtaasti palavia ja myrkyttömiä suomalaisena käsityönä valmistettuja kynttilöitä.

Desico on perinteinen kynttilätehdas Fiskarsista. Perheyrityksen juuret ulottuvat 1960-luvulle, jolloin Desicon perustaja, Kari Toukolehto, alkoi valaa kynttilöitä pienessä kellariasunnossaan Helsingin Ullanlinnassa. Siitä lähtien, yli 55 vuoden ajan, perheyritys on valmistanut läpivärjättyjä kynttilöitä perinteisin menetelmin, laadukkaista raaka-aineista. Nyt Desico yksi Suomen vanhimmista toiminnassa olevista kynttilätehtaista. Koko tuotanto tapahtuu alusta loppuun saakka Suomessa, omassa, vanhaan navettaan rakennetussa tehtaassa Fiskarsissa.

Kaikki Desicon pöytäkynttilät valetaan käsityönä muotilla, jonka mallin Antin isoisä, kuvanveistäjä Erkki Toukolehto, suunnitteli vuonna 1963. Pöytäkynttilän paksu, sylinterimäinen muoto ja pystyssä pysyminen ilman kynttilänjalkaa olivat aikanaan jotain aivan uutta. Pelkistetty muotokieli sopii saumattomasti osaksi skandinaavista sisustusta, tyyliä ja tunnelmaa.

Luonnon ja ihmisten hyvinvointi ohjaa Desicon toimintaa kautta linjan. Kynttilät palavat puhtaasti, eikä niiden valmistamisessa koskaan käytetä palmuöljyä. Kaikki Desicon kynttilät värjätään myrkyttömillä väriaineilla ja valmistetaan vegaanisesta, EU:n alueella tuotetusta, oliiviöljypohjaisesta steariinista sekä puhtaasta ja laadukkaasta parafiinistä. Lisäksi käyttämämme väriaineet ja tuoksuöljyt ovat kosmetiikkalaatuisia.

Puhdas Itämeri -kynttilä

Pöytäkynttilä on Desicon ensimmäinen kynttilämalli. Sitä on valmistettu jo vuodesta 1963. Oikeiden mittasuhteiden ja pyöreän muodon ansiosta pöytäkynttilä palaa tasaisesti eikä valuta, sillä liekki lämmittää ja imee vahaa tasaisesti joka suunnasta. Laadukas, puuvillainen sydänlanka ja puhtaat ainesosat takaavat poikkeuksellisen pitkän paloajan ja oikean kokoisen liekin, joka tuottaa runsaasti valoa. Läpivärjätty kynttilä säilyttää värinsä polton jokaisessa vaiheessa.

Desico Puhdas Itämeri -kynttilä | Equanimi Living

Jokaisen Fiskarsissa käsin tehdyn Puhdas Itämeri -kynttilän hinnasta lahjoitetaan kaksi euroa John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri –työlle. Yhdellä lahjoitetulla eurolla merestä voidaan vähentää 5 kg levää. Ostamalla Desicon Puhdas Itämeri -kynttilän osallistut Itämeren suojelutyöhön poistamalla merestä 10 kg levää.

Desicon tuoksukynttilät

Desicon tuoksukynttilä luo tunnelmaa ja herättää tuoksuihin liittyviä muistoja. Pehmeät ja luonnolliset tuoksut ovat tarkoin harkittuja eivätkä allergisoi.

Oikeiden mittasuhteiden ja pyöreän muodon ansiosta tuoksukynttilä palaa tasaisesti. Laadukas, puuvillainen sydänlanka ja puhtaat ainesosat takaavat pitkän paloajan ja oikean kokoisen liekin, joka tuottaa runsaasti valoa. Läpivärjätty kynttilä säilyttää värinsä polton jokaisessa vaiheessa.

Desico Vanilja tuoksukynttilä | Equanimi Living

 

 

 

Kynttilät myydään 2kpl pakkauksissa.

Liity kanta-asiakkaaksi ja saat tietoa uusista tuotteistaja tarjouksista <3 Liittyessäsi saat myös alennuskoodin sähköpostiisi. 

Ota tili seurantaan myös somessa.

https://www.instagram.com/equanimi_living/

https://www.facebook.com/profile.php?id=61551769100089

Ihanaa päivää sinulle!

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.